Moi taas, haikara
Jokainen Critter Nationin omistaja tietää kuinka pakovarmoja ko. häkit ovat, eikö vain?
Niistä ei pääse rotta ulos, vaikka pähkäilisi kaksi vuotta asiaa. Paitsi tietenkin kun ovi on auki.
Tämä selvä, mutta sisäinen pitävyys osoittautuikin taas hieman heikommaksi.
Meillä on paljon yhdistettyjä Crittereitä, joista osa on kolmikerroksisia. Alimmassa kerroksessa asuu aina yksi pieni lauma, ja kahdessa ylimmässä yksi. Yhden tällaisista torneista jaamme Meijun kanssa. Minulla on pieni tyttölauma alhaalla ja hänellä on iso tyttölauma kahdessa ylimmässä kerroksessa.
Tai oli, kunnes tytöt päättivät laajentaa reviiriään. Olivat sattuneet syömään pohjalaatikon auki juuri siitä nurkasta ja häkistä, missä ei ollut ritilää välissä.
Aloin siis tuossa eilen ruokkia elukoita, ja samalla tietenkin päällisin puolin vilkaisen, että rottia löytyy suunnilleen oikea määrä jokaisesta häkistä. Tämä tyttöhäkki oli viimeinen, ja järkytyin syvästi tajutessani, että siellä ei ole kuin yksi rotta. Käänsin häkin tavarat ympäri ja aloin jo miettiä, että miten ihmeessä ne ovat muka päässeet ulos häkistään.
Sitten yksi burmese-tyttö kurkkaa häkin nurkassa katosta alakertaan, että ai mitä, ruokaa?
Tulimme sitten siihen tulokseen, että jos kerta haluavat olla yhdessä, niin olkoot. Siellä ne tapittelivat ihan sulassa sovussa meitä. Mitään ylimääräistä ei ole rottahuoneesta missään vaiheessa kuulunut, niin ilmeisesti olivat laumautuneet hienosti ihan keskenään.
Vähän ikävämmin kävi, kun laitoin kaksi nuorta kotiaodottavaa poikaa omaan poikalaumaani. Yleensä pojat ovat ottaneet tulokkaat tosi kivasti vastaan, vaan toisin kävi tällä kertaa. Pojat hakattiin ihan täysin ennen kuin tajusin koko asiaa. Kutsuin Elinan putsaamaan toisen rotan samalla kun itse putsasin toisen. Sitten pojat boksiin ja mietintämyssyä päähän, että mitäs nyt.
Perustin sitten junnupoikahäkin, jonne heitin kaikki ylimääräiset pojat. Eipähän pitäisi tulla ongelmia.
Ilouutisia tuli myös vasta, kun haikara kävi tiputtamassa Verasille 10 nakkia perjantaina. Vaihtelen vielä mielipidettäni siitä mitä turkinlaatua ovat. 2 on selvästi sileitä, ja mahdollisesti 4 rexiä, loput tuplarexejä. Osan erottaa ihan selvästi, mutta sitten on vähän kiikun-kaakun-tapauksia.
Joukossa on punaisia ja mustia silmiä, sekä yksi, joka saattaa olla jopa rubiinisilmäinen? Sillä on todella vaalea pigmentti ihossa, ja silmät eivät ole ihan samanlaiset kuin mustasilmäisillä sisaruksilla. Eivätkä lainkaan samanlaiset kuin punasilmäisillä. Rubiinisilmäisiä taasen ei itselläni ole syntynyt koskaan, joten en osaa suoralta kädeltä sanoa, ovatko nuo nyt varmasti rubiinit. Tumma rengas ympärillä ja suuri punainen ympyrä keskellä. Mustasilmäisillä siis paksu musta rengas ja aika haalea punainen ympyrä keskellä.
Näin tällä kertaa täällä. Poikasia on vapaana molempia sukupuolia montaa eri väriä sekä minulla että Elinalla. Kannattaa laittaa mailia jos kiinnostaa enemmän.
