Etusivu > Uncategorized > Puhdas, siisti häkki

Puhdas, siisti häkki

Onko rottahäkkiä mahdollista pitää hyvän näköisenä ja hajuttomana viikkosiivousten välilläkin?

Putsasin rottieni häkit viime keskiviikkona läpikotaisin ja päätin, että tällä kertaa ne eivät tämän viikon keskiviikkona lemppaa. Junnujen takia laumakoot ovat suuria ja iso lauma rottia alkaa toki haistakin nopeammin kuin kaksi tai kolme rottaa suuressa häkissä.

Minkälaiset toimenpiteet edesauttavat häkin hajuttomuutta? Näitä seuraavaksi mainittuja olen itse käyttänyt:

– Pohjalaatikko ja kerros kuiviketta. Vaikka häkki olisi kuinka iso, on hyvä pitää siellä alhaalla kunnollista korkeareunaista pohjalaatikkoa johon saa paksun kerroksen hajua sitovaa kuiviketta.
– Vessalaatikoita, vähintään 2kpl. Sijoittelu on kriittisen tärkeää. Ruokailutasot ovat sotkuisimpia, laita vähintään niihin laatikko. Käytä vessalaatikossa kuivikkeena kissanhiekkaa. Olen huomannut, että rotat käyttävät vessaa paljon paremmin kun siinä on kissanhiekkaa. Rottien ei tarvitse edes olla opetettuja laatikolle.
– Tasoilla helposti poistettavat ja pestävät/roskiin heitettävät päälliset. Esim. sanomalehti tai kangas.
– Helposti irrotettavat sisusteet. Roikkuvissa sisusteissa suosi esim. hakaneuloja tai koukkuja, jotka on helppo irrottaa.
– Helposti pestävät sisusteet. Muovi on todella armollista. Haju ei hevin tartu muoviin eikä sitä voi kusta pilalle. Yksinkertainen muovirakennelma on helppo pestä eikä ulostetta jää jumiin mihinkään väleihin. Se on nopea pestä suursiivouksen välissäkin.
– Tasapainoinen ruokavalio. Löysä rotanpapana, yksikin, hajustaa koko huoneen pitkäksi aikaa.

Kun koittaa siivouspäivä, pese häkki tarkasti. Katso ettei pinnoihin jää pissaa tai ulostetta kiinni. Liota puiset sisusteet ja hinkkaa ne huolellisesti läpi. Pese kaikki kankaiset sisustukset. Heitä vanhat kuivikkeet vessalaatikoista, pohjalta ja tasoilta roskiin.

Välipäivinä häkissä tehtävät toimenpiteet:
– Siivoa vessalaatikko joka päivä. Jos se on oikein likainen, vaihda kaikki kuivikkeet. Muulloin riittää pelkkä pienisilmäisen lapion käyttäminen, jolla siivilöit papanat hiekasta.
– Vaihda kankaat/sanomalehdet tasoilta n. joka toinen päivä. Usein käytetyiltä/likaisilta tasoilta joka päivä.
– Pese ruokakupit kerran tai pari viikon aikana, riippuen kuinka sottaisia rottasi ovat.
– Pese likaiset mökit ja nukkumapaikat vähintään kerran viikon aikana.
– Pyyhi tasot rätillä vähintään kerran viikon aikana. Oikein likaiset tasot voi kiikuttaa suoraan suihkuunkin, jos ne vain ovat helposti irrotettavia.

Tarkkaile etenkin nukkuma- ja ruokailupaikkojen siisteyttä. Ne ovat yleensä kaikkein törkyisimpiä. Joku oikein suosittu unipaikka alkaa haista todella nopeasti jos sitä ei pese välillä.

Hajua vähentää myös häkin ulkopuolen pitäminen siistinä. Lakaise häkistä lentäneet kuivikkeet, papanat ja ruuanmurut pois usein. Ympäriinsä lennellyt häkkiroska haisee yllättävän paljon! Lakaisemisen lisäksi imuroi kunnolla vähintään kerran viikossa. Lattiat on hyvä myös luututa siivouksen yhteydessä. Lattialle lentänyttä pissaa ei imurilla tai harjalla irti saa.
Vie rottalan roskis nopeasti pois haisemasta. Siellä se kaikkein likaisin ja haisevin kama on, huone ei voi mitenkään olla hajuton jos siellä säilyttelee haisevia roskia.
Pese rottien kangasvirikkeet mieluiten heti kun olet vaihtanut ne. Likaiset kankaat jäävät muutoin haisemaan johonkin kylppäriin tai pyykkikoriin (tai rottalan lähettyville).

Hajua vähentäviä tai hajuun auttavia ulkopuolisia asioita:
– Ilmanputsari. Tehokas ilmanputsari on kullan arvoinen. Halvimmat maksavat muutaman kympin, ja sellainen riittää mainiosti lemmikkirottatalouteen, jossa on vain pari eläintä. Kunnon rottalaan tarvitaan sitten kunnon vehkeet ja niistä saa maksaa useita satoja. Ovat kyllä yleensä ihan hintansa väärtejä.
– Etikkaa kipossa. Neuvo voi kuulostaa hassulta, mutta se todella auttaa. Etikka haihtuu huoneilmaan ja poistaa hajua. Se tosin myös saattaa välillä haista huoneilmassa rottien sijaan.
– Kosteuden pitäminen normaalilukemissa. Liian kostea ilma aiheuttaa kuivikkeiden tehon heikkenemistä ja kaikki alkaa haista nopeammin. Liian kuiva ilma ei ole rottien keuhkoille hyväksi. Kosteutta voi lisätä sitä varten tehdyillä laitteilla ja poistaa hyvällä tuuletuksella. Myös kasvit lisäävät kosteutta ja suola kipossa kuulemma poistaa kosteutta jonkin verran.
– Vähäisen hajun peittäminen onnistuu esim. kahvinporoilla. Häkkien lähelle vaan kahvinporoja kippoon. Kahvi tuoksuu voimakkaammin kuin vähäinen rottahaju ja on useimmille ihmisille myös miellyttävämpi haju.
– Erilaisia hajunpoistokemikaaleja, tuoksuautomaatteja yms. voi myös käyttää. Huomioithan vain sen, että et ruiskuttele kemikaaleja liian lähellä häkkejä ja etteivät hajut ole liian voimakkaita. Häkinpesuun voi käyttää erilaisia eläimiä varten tehtyjä hajuja poistavia valmisteita, esim. urine off ja Pissi pois. Niitä voi ostaa eläinkaupoista ja ne toimivatkin ihan ok pesun tukena.

Suuriovista häkkiä on paljon mukavampi putsata päivittäin kuin pieniovista. Kannattaa siis jo häkin valinnassa kiinnittää putsattavuuteen huomiota! :)
Huomaa, että likainen häkki haisee, vaikka sinulla olisi sata ilmanputsaria ja kymmenen kippoa etikkaa & kahvia. Likainen ympäristö ei ole eläimelle hyväksi ja ammoniakkihöyryt vaurioittavat keuhkoja. Eläin alkaa itsekin haista.
Steriiliä ei tarvitse olla, mutta peruspuhtaus on hyväksi eläimille ja samassa asunnossa asuville ihmisille (ammoniakki ottaa ihmisenkin keuhkoihin). Likainen, haiseva rottahäkki vähentää asumisviihtyvyyttä kodissa ja kerrostalossa haju pahimmillaan leviää rappukäytävään tai jopa naapuriasuntoihin.

Mummolauman alakerta ennen muuttoa.

Advertisement
Kategoriat:Uncategorized
  1. Ei kommentteja.
  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: